ISOT TYTÖT EIVÄT ITKE

Voi kyllä sattuu,

mutta kukaan ei sitä näe

Eikä saakaan nähdä.

 

Sulkeudun vaan tiukasti kuoreeni

ja toivon ettei kyyneleitäni nähdä.

Sillä eiväthän isot tytöt itke.

 

TÄNÄÄN OLEN KETTU

jonka suussa pihlajanmarjat
maistuvat makealta

Olen jänis, joka ei piilota
päätään pensaaseen

ja

hiiri, joka kähvelsi
juuston

Kuuletko?

    Harakatkin
    nauravat kanssani

Jos tää on viimeinen ilta, kun saan kuunnella musiikkia mun omassa kodissani, niin sen teen!

Annoin hyvälle ystävälleni Tiinalle osoitteen tänne, eli jos hän kommentoi niin kiva:)

Päivä oli tosi paskamainen. Ahdisti, oli surullinen ja masentunut olo. En vaan voinut jäädä kotiin, tiesin siipan tulevan joskus 7 maissa, oli pakko mennä pois. En kestä sitä, en jaksa! Jotain asioita olis vaan pakko sopia. En tiedä miten voin nähdä koko ihmistä.

Kun vaan on niin ikävä!!! Rakastan sitä ihmistä.....moni varmaan kysyis, että minkä takia? Sen takia, että se on mun paras ystävä. Kaipaan niitä iltoja, kun istuttiin tässä sohvalla ja puhuttiin kaikesta. Kun se kysyi, haluanko tulla sen kainaloon istumaan. Kun kysyin siltä, mentäiskö nukkumaan. Kun se kysyi saako se tulla tosi lähelle. Vittu!!! Kun se sanoi, että rakastaa minua. Minua!!! Kaipaan MUN elämää. Kaipaan sitä ihmistä MUN elämääni. Mulla on ikävä kaikkea yhteistä. Puutarhaa, saunaa, autotallia. Autotallia!! Vittu että ohminen on tyhmä.

Kaiken totuus on kuitenkin se, että tuon ihmisen kanssa minä olen elänyt elämäni parhaat vuoteni. Tiedän ja ymmärrän järjellä, että kaikki on vapaaehtoista. Mutta se, että se nainen muutti mielensä....se tekee siitä mun vihollisen. Saatanan tekohetero!!! On tässä ihmeissään muutkin kuin sinä ja te. Saatanan lumppu. ääliö.Pakko päästää höyryjä ulos :(

Tiedän kyllä ettei hän ole kuin 3/4 syyllinen. Mutta mulle kaikki.

Minä rakastan sitä ihmistä. Siis sinua.

Tällaista yön tuskaa...

Vielä kerran
Vielä kerran me saavutaan
Tunnetaan toisemme ja ollaan hiljaa

Joskus vielä me nähdään ja kerrotaan
Joskus me vielä katsotaan toisiamme ja he katsovat meitä
Ehkä joskus vielä uskallan koskea harteitasi ja sulautua siihen kiinni

Ehkä joskus vielä saan sanoa sinulle kauniita sanojani

Onhan sydämmeni jo rikkoutunut edessäsi tuskasta
Onhan tämä vaikeata
Mutta silti taistelen sitä vastaan
Ja silti ne katoavat
nimittäin tunteet..

Se mitä olen saanut ystäviltä tän viikon aikana on uskomatonta!! Ymmärrystä, tukea, keskusteluapua, turvaa, tunnetta, että olen jollekin tärkeä. Ilman teitä rakkaat ystävät en olisi selvinnyt!!!

Nyt on sellainen olo, etten olisi tälle voinut mitään. On vaan päästettävä irti ja jatkettava elämää. Ei se ole minun vika, että hän rakastui johonkin toiseen. Eihän meidän suhde todellakaan ole ollut mikään paras mahdollinen ja minä olen ollut puolet siitä, puolet hyvästä ja puolet huonosta.

Ainoa mikä vituttaa on se, ettei se ihminen ole ollut mulle rehellinen. Sitten kun jostain yritän kaivaa totuutta, kyselemällä niiden kavereilta, niin minä olenkin se roisto. Höpö, en halua kenellekään mitään pahaa. Minä RAKASTAN sitä ihmistä, miksi ihmeessä haluaisin tahallani häntä loukata? En todellakaan halua.

Odotan todella paljon muuttoa. Kyllä se sitten iskee, kun pitää yksin olla siinä kopissa. Tulee ikävä ja se kamala ahdistus. En vaan voi sille mitään, sen on annettava tulla. En vieläkään voi päästää kokonaan irti, tiedän, etä turhaa puhetta on mikään kaveruus/ystävyys, koska en pysty siihen!!! Jos en välittäisi, sama se sitten. Mutta kun välitän. Rakastan. Silti, on päästettävä irti. Antaa toisen mennä.

Mä olen aina sanonut, että kaikki on vapaaehtoista. Kenenkään ei tarvi olla mun kans väkisin. Ja hän on valintansa tehnyt.

Niin kauan menee hyvin kun ei mieti menneitä. Ei sitä, kuinka se rakasteli mun kanssa samana aamuna, kun illalla sanoi haluavansa erota. Ne viikot ennen sitä oli ihania. Pitkästä aikaa rakasteltiin oikeasti. Se sanoi, että rakastaa minua. Piti hyvänä ja kertoi, kuinka sen elämä olis tyhjää ilman minua. Sitten se toinen nainen muutti mielensä. Ja minä lensin nurkkaan kuin se lelu, jolla ei enää leikitä. Nyt se sanoo toiselle niitä samoja sanoja. Kuinka rakastaa ja kuinka aina on rakastanut. En jaksa miettiä enää. No sen verran, että miten kukaan voi tuohon ihmiseen luottaa? Minä en pysty enää koskaan.

Ystävänä haluan pysyä. Olen vain vittuuntunut ja katkera. Miksi en ansainnut rehellisyyttä? Miksi ei voinut kertoa?? Joskus kun yhteen mentiin, vannottiin, että jos koskaan tulee mitään muuta, niin toisillemme kerrotaanaina ekana. Se ei pitänyt. Miten voin mihinkään muuhunkaan luottaaa?????

Mutta, minä rakastan sinua. Kaikesta huolimatta. Ainakin ystävänä. Mulle tärkeänä ihmisenä.

 

Juttelin tänään ammattiauttajan kanssa ja hän oli sitä mieltä, että mun pitää lopettaa huolehtiminen. Käydä oma kriisi läpi, mutta antaa sairaan ihmisen olla. Miksi tuhlaan oman elämäni johomkin, mihin mua eí edes haluta?

Hyviä kysymyksiä. Miksi ihmeessä? Voi kun tunteita voisikin hallita noin vaan. Se psykologi kysyi, olenko vihainen? En ole. Miksi et? En pysty antaa sen vihan tunteen tulla koska ole niin huolissani toisesta. Hän sanoi, että sinut jätettiin ja huolen pitäis loppua siihen. Vittu, näinhän se on!!! Järki sanoo kyllä.

Puoliso ilmoitti puolen yön aikaan ettei tule kotiin yöksi. Musta ei tuntunut enää miltään. Ei se voi mua enää loukata. Kun se on jo tehnyt sen kaiken. Ei riitä tunteita enää. Olen ihan tyhjä.

No, silllä on toinen. Mä vaan haluaisin sanoa sille toiselle, että ota sina nyt tämä vastuulles. Pidä huolta. Älä jätä yksin. Elä sen kanssa. Elä. Älä jätä.

En voi sille mitään, että olen huolissani.

Kyllä minä pärjään. Alkaa näyttää jo siltä.